Hannele Isola-Miettinen Sosiaalista mediaa Blogit.uusisuomi.fi -sivusto

Missä kouluilmastosopimus!

Näköjään isompien pyhien aikana mieleeni tulee tämä blogi. Arkirutiineissa ei juuri ehdi kirjoittelemaan ajatuksiaan.  Toisaalta, "tietoyhteiskunnan riesat" näkyvät selvästi blogeillakin, mutta ihan jees paikka tämä on kansalaisoikeuksille ja sananvapaudelle.  Nimittäin puolueita ja demokratiaa pidetään edelleen valovoimaisimpina tapoina osallistua yhteyskunnalliseen keskusteluun. Ilman kansalaisoikeuksia ja sanavapautta terve demokratia ei toimi.  Demokratialla on tosin monta ilmenemismuotoa. 

Kiitos muuten sananvapauteen liittyvistä kommenteista, muun muassa Marjatta Halkilahdelle. Ja suurkiitos eduskunnan puhemies Sauli Niinistölle siitä, että hän on ilmaissut ja saanut esille oman mielipiteensä hallinnon kehittämishankkeissa. Kuten Hesari tällä viikolla kirjoittaa, sellainen ei ole tavanomaista. 

Oman mielipiteen ilmaisemisen este on siinä, mielestäni ja nähdäkseni, että yhteiskunnan haitallinen sokea ryhmädynamiikka sallii vain yhden vaihtoehdon ja totuuden. Olen ollut huomaavinani, että suomalaisessa yhteiskunnassa kansalaisoikeuksien käyttäminen on lähinnä kaksinaismoraalista. Kun kansalaisoikeuksia käytetään salaa, se on hyväksyttävää. Eli avoimuutta ja diskurssia ei siedetä tässäkään lajissa, yhteiskunnallisessa keskustelussa, jossa niiden pitäisi olla toiminnan ykköslaji.  Huudellaan mielummin nimettömänä puskasta! Ja sitten sokea ryhmädynamiikka vyöryy....Mitä edellytyksiä avoimelle moniarvoiselle kansalaiskeskustelulle on!  

Tällä ja mennä viikolla on taas puhuttu koulutyön ikävämmästä puolesta. On sanottu, että koulukiusaamisessa ei ole kyse kiusoittelusta vaan todellakin eri väkivallan muotojen käyttämisestä. Siis väkivallasta!  Ehdotan, että tehdään paitsi ilmastosopimus, myös kouluilmastosopimus väkivallan lopettamiseksi kouluissa.  Kouluväkivallassa kyseessä on sokeaan ryhmädynamiikkaan perustuva väkivaltahakuinen toiminta.  Viikolla A-studiossa opetusministerimme kertoi, että koulun väkivaltahakuiset siirtävät ilmiön työelämään ja niin edelleen. Pohdin vain, mistä koululaiset ovat saaneet väkivaltamallinsa ja esikuvansa? Televisio yksin ei selitä sitä - osan kyllä.  Eivät kai myös jo työelämässä olevilta? Väitän, että sokea ryhmädynamiikka nimittäin toimii ja elää jo hyvin viidakon lakien mukaan elävässä työelämässä,  myös erilaisissa järjestöissä ja niin edelleen.  Ja ei todellakaan myönteisessä hengessä; vierasta ei liene se, että ollessasi eri mieltä ryhmän enemmistön kanssa asiakysymyksissä, mielipiteissäsi, makuasioissa tai puolustat kantojasi, ryhmädynamiikka oikeuttaa väkivaltaa.  Se oikeuttaa, että herätät muissa ryhmän jäsenissä "pahaa verta", niin kuin sofistikoitunut ilmaisu kuuluu.  

Toisen maailmansodan vastenmieliset rotuvihaiset asenteet perustuivat sokeaan ryhmädynamiikkaan ja ryhmässä hyväksytyksi tulemiseen.  Ryhmä palkitsee dynamiikan tuen - oli kyse mistä hyvänsä.

Itse uskon, että sokea ryhmädynamiikka köyhdyttää myös ajattelua - ehkäpä kansallinen kilpailukykymme jopa edellyttäisi sallivuutta mielipiteiden esittämisessä.  Ehkä se johtaisi inventioihin ja innovaatioihin. Innovaatio on muuten todella paljon eri kysymys kuin inventio. Eli oppimista olisi, kuten opetusministeri viikolla kertoi. Siis oppimista suvaitsevaisuuteen ja uusiin avoimempiin ja terveempiin työskentelytapoihin.   

Hannele 

    

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja