Hannele Isola-Miettinen Sosiaalista mediaa Blogit.uusisuomi.fi -sivusto

Mietteliäänä kohti rauhaisaa joulunaikaa

Jo perjantai-iltana laskeuduin lueskelemaan laiminlyötyjä tekstejä. Kohtapuolin voi karistaa mielestä työelämän muutoksen ja talouden laman aiheuttamat murheet. Mutta ei ihan vielä. Kiitos Aki kommentista, totta on että valta kyllä otetaan ellei sitä ole valjastettu. Tämän päivän Hesarissa kerrotaan sisäministeriön työhyvinvoinnista ja muun muassa uralla etenemisen ilmeisesti "kampittamisesta", se ja  palautteen antamattomuus ja huono tiedonkulku ovat asioita, jotka koetaan myös kiusaamiseksi. Julkisella sektorilla työskentelevä osaa aavistaa ja mieltää paikalleen sen mistä näissä tilanteissa on kyse.  Kilpailutilanteessa ja muutoksessa nämä piirteet uskoakseni korostuvat. Myös nokkapokka eli  niin sanottu ei-objektiivinen "takaisin antaminen" tai yleinen rökittäminen syystä tai toisesta on hyvin ilmeistä.

Vallasta puheen ollen luvussa on jo toiseen kertaan Festin (1999) teos Albert Speeristä "The Final verdict". Äkkiseltään ei ihan joulunajan tonttulukemista mutta ihmisyyteen liittyvää kylläkin. Ihmisyyden kunnioittamista joulun sanoma ymmärtääkseni myös viestittää. Speer säästyi Nurnburgin oikeudenkäynnissä teloitukselta ja kärsi kahdenkymmenen vuoden tuomion tekosistaan. Speer oli Hitlerin läheisin ja yksi "kuolemanarkkitehti" vaikka rooliaan oikeudenkäynnissä vähättelikin.  Speer sittemmin vankilasta vapauduttuaan murtui ilmeisesti syyllisyyden painolastia kantaessaan. Speer oli juuri näitä keskeisiä kuoleman vallan arkkitehtejä. Keskitysleirit olivat siis virallisen vallan perustamia paikkoja. Reilu vuosi sitten vierailin Auschwitzissa ja Birkenaussa.  Erityisesti Auschwitzin kuolemantalo jätti lähtemättömän muiston.  Suunnitelmallinen rangaistusjärjestelmä rankaisi lähes mistä tahansa. Keskitysleirin byrokratia taas oli uskomattoman järjestelmällistä ja tehokasta. Kun hirmuhallinnon "asiakkaan" kuoleman syynä oli myrkkyruiske, hirttäminen, ampuminen tai muu ei-luonnollinen syy, merkittiin kuolemansyy, aika ja paikka kuvittellisesti. Pääasia, että byrokratia toteutui. Byrokratia ei kyennyt olemaan itse rehellinen teoilleen. Siis mikään tahaton mielijohde tämä kuolemanarkkitehtuuri ei ollut. Asialla olivat valtaapitävät homo sapiens -tyyppiset oliot ja näytelmä tapahtui 1940 -luvulla, siis ihmiskunnan aikajanalla melko äsketttäin.  Juridiikan ja byrokratian tutkijana on aivan pakko kysyä eikö kenelläkään tullut mieleen kyseenalaistaa nöyryttämistä ja tappamista. Vai oliko byrokratian joukkopsykoosi ja valtaa pitävien oman edun tavoittelu niin voimakasta, että järki ja ihmisyyden kunnioittaminen hämärtyi ja estyi.  Tällainen on ihminen. Festin mukaan uhka hirmuteoille on aina olemassa, Hitler tuli Festin mukaan tehtäväänsä ei-mistään ja Speer oli äärimmäisen kultivoitunut ja strikti taustaltaan. Festin mukaan tapahtuma "killed the fundamental belief held since the Enlightment that despite many checks and setbacks, the world was moving steadily toward more humane conditions."  

Niin, Hitlerin ajan hallinnon asiakas sai tuta tällaista.  Tekojen motiivi on mielenkiintoinen seikka, Speerin toimintaa Festin mukaan ohjasi eräänlainen tehokkuuden etiikka "ethics of effieciency", miten sen kääntäisikään.  Speerissä riittää vielä tutkittavaa joulunpyhiksi.

Saattaa olla, että otan työn alle myös jotain kepeämpää, ehkä.  Harrastuksiini kuuluu tällaisen oikeuttamisen problematiikan pohdinta, oman edun tavoittelun ja yleisen edun välisen suhteen pohdinta.

Saapa nähdä mitä joulukirkon saarna tällä kertaa koskettaa.  Kenties globaalitalouden tematiikkaa? Joulusaarnat olen kuunnellut usein Ristiinan kirkossa, niin nytkin.

                

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän saaristo kuva

Ihan lyhyesti, huomenna ehkäö lisää:
Kyllä Kolmanessa valtakunnassa oli myös dissidenttejä. Useimmat tapettiin kun löydettiin, mutta muuten elittin niinkuin "Maan tapa" kertoi että oli elettävä.
Huomenna sitten lisää, kun luin paljon aiheesta kun isäni naapuri oli yksi Belsen-Belsenin eloonjäänneistä ja luin noin puolet hänen "kirjastostaan". paljon on vielä vaiettua asiasta.

Henry

Käyttäjän mikke1 kuva

On kiva kuulla, että joku suuntaa pääaupunkiseudulta jouluksi Etelä-Savoonkin.

Albert Speer on kyllä kiinostava henkilö. Ymmärsin niin, että hän osoitti katumusta jo oikeudenkäynnissä. Oli hämmästyttävää, että niinkin keskeinen henkilö onnistui säilyttämään henkensä .Speer ei kai ollut kiinnostunut puoluepoltiikasta. ja hän vakuutti, ettei oikein tiennyt kansanmurhasta ja hänet taidettin tuomita lähinnä orjatyön käytöstä, kun oli teollisuus- ja varusteluministerinä ja käytti ahkerasti keskitysleirivankeja töihin.Hän vapautui 20 vuoden tuomiostaan v. 66 ja oli kirjoittanut vankeusaikanaan monia omaelämäkerrallisia teoksia. Eiköhän sellainen kirja kuin "Diktaattorin työkaluna" ole ihan hänen itsensä kirjoittama. Sen olen lukenut.

Muistaakseni Speerin isä ja isoisä olivat arkkitehtejä ja siitä ammatistahan Hitlerkin oli haaveillut ja oli arkkitehtuurista kinnostunut. Muisten niin, että jossain TV-ohjelmassa taannoin haastateltiin Speerin poikaa, joka oli myöskin arkkitehti ja olikohan Albert nimeltään hänkin.

Mutta hyvää Joulua muutenkin !

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja